Onnistumisen kaava

Mikään ei muutu, jos mitään ei muuta! Asiat voi tehdä heti alusta alkaen hieman helpommin, onnistumista tukevan kaavan mukaisesti.

Työhyvinvoinnissa onnistumisen kaava on Motiviren valmennusliiketoimintaa ohjaava malli, joka tukee ihmisen luontaista sisäänrakennettua halua onnistua ja olla parempi. Sen tarkoitus on auttaa meitä onnistumaan niin työyhteisöinä kuin yksilöinäkin työkyvyn ja hyvinvointiosaamisen edistämisessä. Kaavan ohjeilla hyvinvoinnissa onnistutaan vapaaehtoisesti.

Parhaassa tapauksessa Onnistumisen kaavalla moninkertaistetaan onnistumisen ilo onnistumalla yhdessä muiden kanssa. Motiviren valmentajille Onnistumisen kaava toimii muistuttajana, miten hyvinvoinnissa onnistutaan tekemällä asiat oikeassa järjestyksessä. Mikään ei muutu, jos mitään ei muuta, mutta asiat voi tehdä heti alusta asti hieman helpommin, onnistumista tukevan kaavan mukaisesti.

Motiviren Onnistumisen kaava on avain työhyvinvoinnissa onnistumiselle.


Pysähtyminen

Pysähtyminen on aina Onnistumisen kaavan startti.

Kaavan ensimmäinen osa on siis pysähtyminen. Ilman pysähtymistä emme voi alkaa vastaanottamaan uutta, ja näin ”onnistumisen matka” ei voi alkaa. Pysähtyminen toimii Onnistumisen kaavan välttämättömänä starttimoottorina. Pysähtyminen koetaan usein yllättäen ja vasten omaa alkuperäistä tahtoa. Pysähtyminen on hetki, jolloin se normaali arki tai työkuviot siirretään suunnitelmallisesti taka-alalle ja annetaan ajattelukoneistolle uutta mietittävää suunnitelmallisten tarinoiden ja kysymysten muodossa.


Pysähtymistä voi myös opetella, suunnitella ja kalenteroida, eli kun matka muutokseen on alkanut on hyvä sopia itsensä ja itselle tärkeiden ihmisten kanssa hetkiä, jolloin pysähtyy taas miettimään, mitä minulle / meille kuuluu. Hyviä suunniteltuja pysähtymisen paikkoja ovat esim. koulutukset, luennot ja hyvät kirjat.


Paljastuminen

Paljastuminen on totuuden katsomista silmiin.

Paljastuminen vaatii pysähtymistä. Paljastuminen on oman elämän tutkiskelua ja sen hetkisten tosiasioiden havainnoimista omien tuntemusten tai konkreettisen mittareiden valossa. Matkahan voi alkaa vain sieltä missä nyt ollaan. Paljastuminen tuo esiin asioita, jotka tahallisesti tai tahattomasti on arjessa jätetty huomioimatta. Ihmisellä on tapana rakastua omiin uskomuksiinsa.

On siis hyvä muistaa, että paljastuminen on aina myös hieman pelottavaa ja vanhaa ajatusmaailmaa sekä uskomuksia rikkovaa. Näin ollen tulosten, esim. kuntomittausten sulattaminen saattaa aiheuttaa ajatuksissa vastustusta ja epäuskoakin. Paljastuminen aiheuttamat tunteet toimivat kuitenkin usein positiivisena ponnahduslautana tulevalle.


Pohtiminen

Pohdinta on avain tekemiselle.

Pohdinta on seurausta paljastumisesta ja avaimena itse tekemiselle. Rakennetaan uusi, parempi tarina eli luodaan jotain parempaa ensin mielessä ja sen jälkeen käytännössä. Ja ihana totuushan on, että ihminen ei rikki mene, jos itseltään parempaa pyytää. Pohdinta ja sen jälkeinen tekeminen ovat itse asiassa toistensa ”parhaat kaverit”.

Pohdinta ilman tekemistä on usein täysin turhaa ja toisinpäin. Kun pohdintaa ja tekemistä vuorottelee, suunta on todennäköisesti aika hyvä. Pohdinta antaa mahdollisuuden luoda mittareita, tavoitteita ja haaveita. Pohdinta luo pohjan tekemiselle ja tekemiseen sitoutumiselle.

Pohdinta on päätöksenteon ensimmäinen vaihe, jossa luodaan raamit, säännöt ja reunaehdot tulevalle tekemiselle. ”Uusi parempi minä" -suunnitelmasi pitää sisällään tärkeän pohdinnan, josta rakentuu laadukkaasti suunniteltu strategiasi kohti parempaa hyvinvointia. Mitä olen valmis tekemään, jotta saisin haluamani palkinnon. Palkinto ei lyhyessä mittakaavassa ajateltuna voi olla isompi kuin se, joka on hyväksymälläsi työmäärällä saavutettavissa.


Tekeminen

Todellinen päätös aiheuttaa arjessa säännöllistä uutta tekemistä.

Sanonta "Tekemällä oppii" sisältää yksinkertaistetun totuuden - vasta tekemällä meillä on mahdollisuus oppia. Tekemisen jälkeen vaaditaan aina viisastuttavaa pohdintaa. Tekeminen ja sen jälkeinen pohdinta tukevat toisiaan. Tekeminen on päätöksenteon toinen vaihe: päätös ei ole päätös, jos se ei ole aiheuttanut arjessasi säännöllistä uutta tekemistä!

Päätös on mitattavissa vain jotain uutta tekemällä ja jos arjessasi ei ole sitä uutta tekemistä, niin et ole päätöstä vielä tehnytkään. Toisaalta tekeminen kaipaa aina kärsivällisyyttä ja rohkeutta hyväksyä myös tekemisessä epäonnistuminen. Jokainen päivä ei valloiteta vuoria tai tehdä uusia ennätyksiä. Ole armollinen itsellesi.


Ihmiset

Kaikki kaavan osa-alueet ovat tärkeitä, mutta ihmiset ovat ehkä tämä kaavan palkitsevin osa, jota ei voi painottaa riittävästi. Me ihmiset tarvitsemme aina toistemme apua. Jotta voit saada apua, on sitä uskallettava pyytää. Läheisesi voivat tietää ja nähdä avuntarpeesi, mutta eivät halua tai uskalla kertoa sinulle, että ”jotain tulisi tehdä”.

Kun nyt tiedämme, että onnistuminen vaatii apua muilta, niin on hyvä rohkeasti kertoa suunnitelmistasi läheisillesi ja pyytää apua. Olemme huomanneet, että apua pyytäessäsi saatat todennäköisesti kuulla vastaavan pyynnön toiseen suuntaan. Olemme kiitollisia, kun meille on uskouduttu ja se saattaa herättää pohdintaa myös oman hyvinvoinnin tilasta ja parhaassa tapauksessa saatte tehdä hyvinvoinnin matkaa yhdessä.

Onnistumisen todennäköisyys paranee, kun ajatuksille ja tekemisille pyytää apua toisilta. Toisaalta on myös hyvä muistaa, että kaikki eivät aina kuitenkaan halua tehdä samaa matkaa ja joskus joudut valitsemaan matkakumppanisi uudelleen, tai ainakin ottamaan välimatkaa niihin, jotka eivät valitsemaasi polkua hyväksy.


Leikkimielisyys

Leikkimielisyys tarkoittaa meille käyntejä epämukavuusalueelle.

Pakko on huono pitkäaikainen muusa, eli mieluummin teemme asioita, jotka ovat meille miellyttäviä ja mukavia. Toisaalta haluamme on harvoin se mitä me tarvitsemme. Mutta muistamme, että jotain tarvitsee muuttaa, jotta jokin muuttuisi. Leikkimielisyys tässä kohtaa tarkoittaa suunnitelmallisia ja harkittuja käyntejä epämukavuusalueelle. Suunnitelmallisuus pitää sisällään ajatuksen muutoksista, jotka nyt tehtäessä tuntuvat haastavilta, mutta voivat olla osa mukavampaa arkea jo lähitulevaisuudessa. Suunnitelmien on hyvä olla sellaisia jonka haluat sopivan arkeesi vielä vuosienkin päästä. Esim. terveellisempi ruokavalio (hyvää herkullista ruokaa), mukavan liikunnan lisääminen, ihana parempi unirytmi, jne.
Huonoista tavoitteista esimerkkinä voi olla pussikeitto dieetti tai nollasta sataan lisätty liikunta josta et pidä. Eli jos saat valita rakennatko hyvinvointiisi uutta fiksusti ja leikkimielisesti oppien vai runttaatko uutta ”uljasta” peilikuvaa perkelettä huutaen kuukauden näkkäridieetillä, niin valinnan tulisi olla melko helppo. Mieti uuteen tekemiseen lähtiessäsi seuraavaa, jos opin tämän voiko tämä tapa olla osa loppuelämäni (tai perheemme) arkea?


Oppiminen

Oppiminen on iso palkinto, joka muutosmatkasta jää joka tapauksessa aina käteen. Uuden oppiminen motivoi jatkamaan. Tavoitteena on oppia uusia tapoja, joita voi noudattaa melko helposti huononakin päivänä ja hyvänä se tapahtuu automaattisesti. Viisaampien mielestä oppiminen on suuri osa elämän tarkoitusta. Motiviren valmentajat ovat muutosmatkalla tukenasi uuden oppimisessa ja kannustavat jatkamaan opittuja uusia käytäntöjä myös kun arki koittaa.