Yksi tunti lisää yössä

Keski-ikäinen liikuntaa harrastamaton mies lähti mukaan vuoden kestävään työhyvinvointivalmennukseen, joka hänen työpaikallaan järjestettiin. Ensimmäiseksi arjen tavoitteeksi muotoutui unen määrän lisääminen yhdellä tunnilla yössä.

Valmentajatapaamisessa sivuttiin ohi mennen myös kestävyyskuntoa, jota ei kovin paljon ollut. Jonkun ajan kuluttua mies kuitenkin huomasi ikään kuin vahingossa tekevänsä vähän pidempiä lenkkejä koiran kanssa.

Eräässä valmentajakeskustelussa mies kertoi ajelleensa myöhään illalla autoa ja ihmetelleensä, miksi vastaan tulee juoksija, vaikka räntää piiskaa vaakasuoraan. Hän ei vain kyennyt ymmärtämään, miksi joku juoksee vapaaehtoisesti räntäsateessa.

Ei mennyt kuitenkaan kovin kauan tuosta keskustelusta, kun mies teki ensimmäisiä juoksulenkkejä vuosikymmeniin ja ilmoittautui jopa työkavereiden innostamana 10 kilometrin juoksutapahtumaan. Muutaman kuukauden päästä vuorossa oli puolimaraton ja sen jälkeen kokonainen. Mies kuvasi nyt lenkin jälkeistä oloa euforiseksi, aivan kuten saunan jälkeen.

Mies kertoi esimiehelleen tietävänsä nyt mitä on työhyvinvointi. Siinä missä hän on aiemmin työssään hikoillut ja pitänyt kaikkea liikuntaa pakollisena pahana, on hänen nyt helppo liikkua hikoilematta ja jopa nauttien siitä.

Miehestä kuoriutui valmennuksen ansiosta juoksija ja edelleen vuosikymmen valmennuksen päättymisestä tehdyt muutokset ovat mukana arjessa, tuottaen monia hyötyjä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Vihdoin alkoi löytyä myös vastauksia aiemmin esitettyyn kysymykseen. Juokseminen räntäsateessa on valittu siksi, koska siitä tulee niin hyvä olo.