Sinun palveluksessasi


Motiviren henkilökunta
​​​​​​​

Tuukka NieminenToimitusjohtaja / FounderMyynti ja kumppanuudet040 722 0033Tuukka on yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja, joka roolinsa puitteissa on monessa mukana. Hän on Motiviren tarinankertoja, jonka salkusta löytyy innostava esimerkki elävästä elämästä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kasvavan valmennusliiketoiminnan kumppanuudet ja verkostoituminen ovat Tuukan vastuulla.

Tuukka Nieminen

Toimitusjohtaja / Founder
Myynti ja kumppanuudet


040 722 0033

Tuukka on yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja, joka roolinsa puitteissa on monessa mukana. Hän on Motiviren tarinankertoja, jonka salkusta löytyy innostava esimerkki elävästä elämästä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kasvavan valmennusliiketoiminnan kumppanuudet ja verkostoituminen ovat Tuukan vastuulla.

Petra KapanenMyynti ja avainasiakkuudet (Kuopion seutu, Savo)040 128 6902Petra on työskennellyt jo yli 20 vuotta liikunta-alalla mm. myynnin ja markkinoinnin parissa ja ryhmien liikuttajana.Petra on helposti lähestyttävä, ennakkoluuloton, innostava ja periksiantamaton. Kova kilpailuvietti saa hänet tekemään asiat 100 prosentin teholla, eikä Petra pelkää mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle.Petra toimii myynnin yhteyshenkilönä Kuopion alueella ja laajemmin Savossa.

Petra Kapanen

Myynti ja avainasiakkuudet

(Kuopion seutu, Savo)

040 128 6902

Petra on työskennellyt jo yli 20 vuotta liikunta-alalla mm. myynnin ja markkinoinnin parissa ja ryhmien liikuttajana.Petra on helposti lähestyttävä, ennakkoluuloton, innostava ja periksiantamaton. Kova kilpailuvietti saa hänet tekemään asiat 100 prosentin teholla, eikä Petra pelkää mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Petra toimii myynnin yhteyshenkilönä Kuopion alueella ja laajemmin Savossa.

Markus HyttiMyynti ja avainasiakkuudetLiikunnanohjaaja (AMK)040 176 0620Markuksen työn merkitys tulee ihmisten terveyden ja elämänlaadun parantamisesta. Hän suhtautuu intohimoisesti muutospsykologiaan, jota käyttää laajalti työnsä tukena. Markus on kiinnostunut auttamaan erityisesti heitä, jotka tarvitsevat eniten muutoksia elintapoihinsa. Heidät Markus haluaa ohjata tekemään terveyden kannalta olennaisia asioita mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Markus Hytti

Myynti ja avainasiakkuudet
Liikunnanohjaaja (AMK)

040 176 0620

Markuksen työn merkitys tulee ihmisten terveyden ja elämänlaadun parantamisesta. Hän suhtautuu intohimoisesti muutospsykologiaan, jota käyttää laajalti työnsä tukena. Markus on kiinnostunut auttamaan erityisesti heitä, jotka tarvitsevat eniten muutoksia elintapoihinsa. Heidät Markus haluaa ohjata tekemään terveyden kannalta olennaisia asioita mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.


Ville PenttiläMyynti ja kumppanuudetLiikunnanohjaaja (AMK)040 518 8292Ville on innostava mutta haastavakin valmentaja, joka usein kannustaa asiakasta menemään myös hieman epämukavuusalueelle. Työkavereiden mukaan Ville on ystävällinen, helposti lähestyttävä ja hyvä kuuntelija.

Ville Penttilä

Myynti ja kumppanuudet
Liikunnanohjaaja (AMK)

040 518 8292

Ville on innostava mutta haastavakin valmentaja, joka usein kannustaa asiakasta menemään myös hieman epämukavuusalueelle. Työkavereiden mukaan Ville on ystävällinen, helposti lähestyttävä ja hyvä kuuntelija.

Ilona LehtonenHyvinvointivalmentajaLiikunnanohjaaja (AMK), terveystieteen opiskelija, liikuntalääketieteen perusopinnotIlona on tehokas, positiivinen ja helposti lähestyttävä persoona, jonka intohimona on auttaa asiakkaita voimaan paremmin arjessaan. Vapaa-ajallaan Ilona opiskelee terveyden edistämistä, työhyvinvointia ja ergonomiaa. Lisäksi hän joogaa, sekä lenkkeilee luonnossa koiran kanssa – ja herkuttelee irtokarkeilla.

Ilona Lehtonen

Hyvinvointivalmentaja
Liikunnanohjaaja (AMK), terveystieteen opiskelija, liikuntalääketieteen perusopinnot

Ilona on tehokas, positiivinen ja helposti lähestyttävä persoona, jonka intohimona on auttaa asiakkaita voimaan paremmin arjessaan. Vapaa-ajallaan Ilona opiskelee terveyden edistämistä, työhyvinvointia ja ergonomiaa. Lisäksi hän joogaa, sekä lenkkeilee luonnossa koiran kanssa – ja herkuttelee irtokarkeilla.

Jone VallinHyvinvointivalmentajaFysioterapeutti, urheiluhieroja, personal trainerJone on kiinnostunut ihmisen fysiologiasta sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksista (TULE), joita Suomessa valitettavasti paljon esiintyy. Kokemuksensa ja ammattitaitonsa avulla Jone kannustaa ihmisiä pysähtymään oman hyvinvointinsa merkeissä. Miehellä on 25 vuotta pallopelejä takana (jalkapallo, futsal), joten nykyisin Jone viettää enemmän aikaa kehoa huoltaen ja hyvänmielen liikuntaa harrastellen.

Jone Vallin

Hyvinvointivalmentaja
Fysioterapeutti, urheiluhieroja, personal trainer

Jone on kiinnostunut ihmisen fysiologiasta sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksista (TULE), joita Suomessa valitettavasti paljon esiintyy. Kokemuksensa ja ammattitaitonsa avulla Jone kannustaa ihmisiä pysähtymään oman hyvinvointinsa merkeissä. Miehellä on 25 vuotta pallopelejä takana (jalkapallo, futsal), joten nykyisin Jone viettää enemmän aikaa kehoa huoltaen ja hyvänmielen liikuntaa harrastellen.


Maikku SaarinenHyvinvointivalmentajaFysioterapeutti, FIFH PhysiotrainerMaikku on tsemppaava ja motivoiva valmentaja. Hän etsii valmennettavilleen arkeen sopivat ratkaisut. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on kakkostyypin diabetes ja Maikulla onkin aikomus opiskella tätä aihetta laajemmin. Vapaa-ajallaan Maikku tykkää kehittää kehon toimintakykyä monipuolisesti, muun muassa kehonpainotreenin avulla.

Maikku Saarinen

Hyvinvointivalmentaja
Fysioterapeutti, FIFH Physiotrainer

Maikku on tsemppaava ja motivoiva valmentaja. Hän etsii valmennettavilleen arkeen sopivat ratkaisut. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on kakkostyypin diabetes ja Maikulla onkin aikomus opiskella tätä aihetta laajemmin. Vapaa-ajallaan Maikku tykkää kehittää kehon toimintakykyä monipuolisesti, muun muassa kehonpainotreenin avulla.

Juho KoivukangasHyvinvointivalmentajaLiikunnanohjaaja (AMK), Personal Fitness CoachJuho on rauhallinen ja mietteliäs valmentaja, joka nauttii työssään erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Hän asettaa mielellään myös asiakkaan pohtimaan omaa hyvinvointiaan. Vapaa-aikansa Juho viettää perheen ja ystävien seurassa. Juhon kanssa voit keskustella vaikka kalastuksesta.

Juho Koivukangas

Hyvinvointivalmentaja
Liikunnanohjaaja (AMK), Personal Fitness Coach

Juho on rauhallinen ja mietteliäs valmentaja, joka nauttii työssään erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Hän asettaa mielellään myös asiakkaan pohtimaan omaa hyvinvointiaan. Vapaa-aikansa Juho viettää perheen ja ystävien seurassa. Juhon kanssa voit keskustella vaikka kalastuksesta.

Emmi KäppiHyvinvointivalmentajaTerveydenhoitaja, sairaanhoitaja (AMK)Valmennustyössä Emmiä kiehtoo erityisesti terveyden edistämisen ja sairauksien ennaltaehkäisyn näkökulma. Emmi uskoo arjen pienten valintojen myönteiseen voimaan ja haluaakin kannustaa jokaista asiakasta löytämään juuri tämän omaan elämäntilanteeseen sopivat keinot hyvinvoinnin parantamiseen. Vapaa-aikansa hän viettää mieluiten lenkkeilen, kuntosalilla treenaten ja musiikkia kuunnellen sekä läheisten kanssa hyvästä ruuasta nauttien.

Emmi Käppi

Hyvinvointivalmentaja
Terveydenhoitaja, sairaanhoitaja (AMK)

Valmennustyössä Emmiä kiehtoo erityisesti terveyden edistämisen ja sairauksien ennaltaehkäisyn näkökulma. Emmi uskoo arjen pienten valintojen myönteiseen voimaan ja haluaakin kannustaa jokaista asiakasta löytämään juuri tämän omaan elämäntilanteeseen sopivat keinot hyvinvoinnin parantamiseen. Vapaa-aikansa hän viettää mieluiten lenkkeilen, kuntosalilla treenaten ja musiikkia kuunnellen sekä läheisten kanssa hyvästä ruuasta nauttien.


Jesse SiuroTalouassistentti, HyvinvointivalmentajaTradenomiJesse on toimiston superpakkaus, joka on mukana lähes kaikessa, missä organisointia, asiakaskontaktointia tai aikataulutusta tarvitaan. Hän siis laittaa asiat taustalla tapahtumaan. Työkavereiden mukaan Jesse on ratkaisukeskeinen ja töihin tarttuva.

Jesse Siuro

Talouassistentti, Hyvinvointivalmentaja
Tradenomi

Jesse on toimiston superpakkaus, joka on mukana lähes kaikessa, missä organisointia, asiakaskontaktointia tai aikataulutusta tarvitaan. Hän siis laittaa asiat taustalla tapahtumaan. Työkavereiden mukaan Jesse on ratkaisukeskeinen ja töihin tarttuva.

NINA MÄKINENHyvinvointivalmentajaFysioterapeuttiNina on koulutukseltaan fysioterapeutti, ja tehnyt fyssarin hommia vuodesta 2006 asti. Viime vuodet hän on työskennellyt Crossfit-salilla valmentajana ja fyssarina. Ninaa ovat aina kiinnostaneet hyvinvointi ja terveet elämäntavat. Valmentajana Nina on joustava, ja lähestyy asiakkaan haasteita tämän näkökulmasta. Tarvittaessa vaativuuttakin löytyy. Vapaa-aika kuluu lasten harrastusten, crossfitin, maastopyöräilyn, käsitöiden, puutarhanhoidon ja vanhan talon remontoinnin parissa.

NINA MÄKINEN

Hyvinvointivalmentaja
Fysioterapeutti

Nina on koulutukseltaan fysioterapeutti, ja tehnyt fyssarin hommia vuodesta 2006 asti. Viime vuodet hän on työskennellyt Crossfit-salilla valmentajana ja fyssarina. Ninaa ovat aina kiinnostaneet hyvinvointi ja terveet elämäntavat. Valmentajana Nina on joustava, ja lähestyy asiakkaan haasteita tämän näkökulmasta. Tarvittaessa vaativuuttakin löytyy. Vapaa-aika kuluu lasten harrastusten, crossfitin, maastopyöräilyn, käsitöiden, puutarhanhoidon ja vanhan talon remontoinnin parissa.

MARI VALLINHyvinvointivalmentajaSairaanhoitaja (AMK)Mari on sairaalassa työskennellessään nähnyt useasti kuinka huonoon kuntoon ihminen saattaa mennä, kun hän ei huolehdi terveydestään. Työn sekä harrastusten kautta heräsi kiinnostus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Marin mielestä hyvinvointi ei ole vain fyysistä suorituskykyä, vaan arjessa jaksamista ja onnellista oloa. Mari harrastaa crossfittiä, joka on opettanut hänet menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta myös pakottanut kuuntelemaan omaa kehoaan. Vapaa-ajallaan hän kuuntelee äänikirjoja ja viettää aikaa perheen sekä ystävien kanssa.​​​​​​​

MARI VALLIN

Hyvinvointivalmentaja
Sairaanhoitaja (AMK)

Mari on sairaalassa työskennellessään nähnyt useasti kuinka huonoon kuntoon ihminen saattaa mennä, kun hän ei huolehdi terveydestään. Työn sekä harrastusten kautta heräsi kiinnostus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Marin mielestä hyvinvointi ei ole vain fyysistä suorituskykyä, vaan arjessa jaksamista ja onnellista oloa. Mari harrastaa crossfittiä, joka on opettanut hänet menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta myös pakottanut kuuntelemaan omaa kehoaan. Vapaa-ajallaan hän kuuntelee äänikirjoja ja viettää aikaa perheen sekä ystävien kanssa.​​​​​​​

Jani WahlmanHallintopäällikköKTM, FMJani on erityisesti markkinointi- ja viestintäkulmalta asioita ajatteleva kaveri, joka haluaa edistää maailmaa suunnittelun, järjestyksen ja vuorovaikutuksen keinoin. Vapaa-aikana Jani toimii monissa yhdistyksissä, juoksee ilokseen sekä rentoutuu perheen kanssa. Jäätelöä menee joskus useampi litra viikossa.

Jani Wahlman

Hallintopäällikkö
KTM, FM

Jani on erityisesti markkinointi- ja viestintäkulmalta asioita ajatteleva kaveri, joka haluaa edistää maailmaa suunnittelun, järjestyksen ja vuorovaikutuksen keinoin. Vapaa-aikana Jani toimii monissa yhdistyksissä, juoksee ilokseen sekä rentoutuu perheen kanssa. Jäätelöä menee joskus useampi litra viikossa.


Kumppanivalmentajat

Jarmo JÄÄSKELÄINENHyvinvointivalmentajaPersonal trainer, Wellness Coach, Nutrition Coach ​​​​​​​Liikunnan ammattitutkintoJarmo on monipuolinen liikkuja ja monipuolinen valmentaja, jonka osaamisalueita ovat palautuminen, stressinhallinta, kestävyysliikunta, voimaharjoittelu, uni, ravinto ja työssä jaksaminen.​​​​​​​Hän on oman kokemuksen myötä havainnut, että pienillä muutoksilla saadaan aikaan isojakin vaikutuksia hyvinvoinnin eri osa-alueilla. Jarmo harrastaa maastopyöräilyä, hiihtoa, kuntosalia ja luonnossa liikkumista.Iloa elämään tuo tyttären poikien ukkina oleminen.

Jarmo JÄÄSKELÄINEN

Hyvinvointivalmentaja
Personal trainer, Wellness Coach, Nutrition Coach ​​​​​​​Liikunnan ammattitutkinto

Jarmo on monipuolinen liikkuja ja monipuolinen valmentaja, jonka osaamisalueita ovat palautuminen, stressinhallinta, kestävyysliikunta, voimaharjoittelu, uni, ravinto ja työssä jaksaminen.​​​​​​​

Hän on oman kokemuksen myötä havainnut, että pienillä muutoksilla saadaan aikaan isojakin vaikutuksia hyvinvoinnin eri osa-alueilla. Jarmo harrastaa maastopyöräilyä, hiihtoa, kuntosalia ja luonnossa liikkumista.
Iloa elämään tuo tyttären poikien ukkina oleminen.

ANNA-LIISA RUUSUNENHyvinvointivalmentajaBBA, Personal Trainer,​​​​​​​Psyykkinen valmentajaAnsku toimii Motiviren kumppanivalmentajana ja on parhaimmillaan ihmisten kohtaamisissa. Valmentajana Ansku on kuuntelevainen, huumorintajuinen ja ottaa ihmiset kokonaisuutena tarkasti huomioon. Hänen mielestään valmennustyössä ehdottomasti parasta on erilaisten ihmisten tapaaminen ja heidän tarinansa. Erityiskiinnostuksen kohteina on psyykkinen valmennus sekä liikkuvuuteen ja kehon toimintakyvyn ylläpitämiseen liittyvät asiat. Vapaa-ajan henkireikänä on perhe, ystävät sekä urheileminen, joka tällä hetkellä liittyy vahvasti triathloniin.

ANNA-LIISA RUUSUNEN

Hyvinvointivalmentaja
BBA, Personal Trainer,
​​​​​​​Psyykkinen valmentaja

Ansku toimii Motiviren kumppanivalmentajana ja on parhaimmillaan ihmisten kohtaamisissa. Valmentajana Ansku on kuuntelevainen, huumorintajuinen ja ottaa ihmiset kokonaisuutena tarkasti huomioon. Hänen mielestään valmennustyössä ehdottomasti parasta on erilaisten ihmisten tapaaminen ja heidän tarinansa. Erityiskiinnostuksen kohteina on psyykkinen valmennus sekä liikkuvuuteen ja kehon toimintakyvyn ylläpitämiseen liittyvät asiat. Vapaa-ajan henkireikänä on perhe, ystävät sekä urheileminen, joka tällä hetkellä liittyy vahvasti triathloniin.


TUUKKA LINJALAHyvinvointivalmentajaLiikunnanohjaaja (AMK), Personal TrainerTuukka on tehnyt työtä yli 10 vuoden ajan ihmisten hyvinvointiasioiden parantamiseksi. Hän on ymmärtäväinen ja ammattitaitoinen valmentaja, joka osaa haastaa sekä löytää jokaiselle asiakkaalle juuri hänelle sopivan muutosvalmennuspolun. Tuukka tykkää harrastaa liikuntaa monipuolisesti ja innostuu helposti uusista ideoista.

TUUKKA LINJALA

Hyvinvointivalmentaja
Liikunnanohjaaja (AMK), Personal Trainer

Tuukka on tehnyt työtä yli 10 vuoden ajan ihmisten hyvinvointiasioiden parantamiseksi. Hän on ymmärtäväinen ja ammattitaitoinen valmentaja, joka osaa haastaa sekä löytää jokaiselle asiakkaalle juuri hänelle sopivan muutosvalmennuspolun. Tuukka tykkää harrastaa liikuntaa monipuolisesti ja innostuu helposti uusista ideoista.


SAULI REUNANENHyvinvointivalmentajaHyvinvointivalmentajaFysioterapeutti (AMK), Osteopaatti (AMK)Sauli on positiivinen ja huumorintajuinen valmentaja, joka kohtaa valmennettavansa vankkaan koulutuspohjaansa nojaten. Sauli tykkää ohjata valmennettaviaan löytämään itse ratkaisut omiin haasteisiinsa, mutta tarjoaa myös valmiita vastauksia jos niitä kaivataan.Saulilla on pitkä urheilutausta jalkapallon ja futsalin parissa itse pelaten, jonka lisäksi Sauli on vaikuttanut useamman urheilujoukkueen taustoissa fysioterapeutin roolissa.Vapaa-aikaansa Sauli viettää urheillen erilaisten lajien parissa ystäviensä kanssa, kotona elokuvia katsellen tai läheisten kanssa puuhastellen.

SAULI REUNANEN

Hyvinvointivalmentaja
Hyvinvointivalmentaja
Fysioterapeutti (AMK), Osteopaatti (AMK)

Sauli on positiivinen ja huumorintajuinen valmentaja, joka kohtaa valmennettavansa vankkaan koulutuspohjaansa nojaten. Sauli tykkää ohjata valmennettaviaan löytämään itse ratkaisut omiin haasteisiinsa, mutta tarjoaa myös valmiita vastauksia jos niitä kaivataan.

Saulilla on pitkä urheilutausta jalkapallon ja futsalin parissa itse pelaten, jonka lisäksi Sauli on vaikuttanut useamman urheilujoukkueen taustoissa fysioterapeutin roolissa.

Vapaa-aikaansa Sauli viettää urheillen erilaisten lajien parissa ystäviensä kanssa, kotona elokuvia katsellen tai läheisten kanssa puuhastellen.