CASE: Satakunnan Osuuskauppa


SATSAUS HENKILÖKUNTAAN KANNATTI -
"Ihmiset voivat paremmin, niin töissä kuin kotona"



"Ihmiset puhuvat hyvinvoinnistaan enemmän. Liikunnastaan, ruokailutottumuksistaan, saavutetuista tuloksistaan… Muutos näkyy parhaiten meidän jokapäiväisessä arjessa."

Näin kertoo Satakunnan Osuuskaupan henkilöstöjohtaja Päivi Huhtamaa yrityksen käynnissä olevasta työhyvinvointihankkeesta ja sen vaikutuksista.

Satakunnan Osuuskauppa on yksi maakunnan suurimpia työllistäjiä noin 1250 työntekijällään. Yritys päätti vuoden 2017 alussa tehdä suuria investointeja henkilöstönsä hyvinvointiin.

– Mietimme, miten voisimme tukea ja kehittää työhyvinvointiamme uudella tavalla. Pitkän linjan tavoitteenamme on estää henkilöstön mahdollisia terveysongelmia jo ennen kuin ne syntyvät sekä vähentää sairaspoissaoloja ja varhaisia työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisiä, Huhtamaa selventää.


Motiviren osaaminen avuksi

Satakunnan Osuuskauppa alkoi kehittää henkilöstönsä hyvinvointia yhdessä Motivire Oy:n kanssa. Motiviren tarjoamassa työhyvinvointipalvelussa jokainen yksilö kohdataan yksilönä. Esimerkiksi liikuntaohjelmat muovataan henkilökohtaisiksi.

– Tämä on nykyajan suuntaus – niin työhyvinvoinnissa kuin muissakin asioissa. Vaikka olemme iso yritys, jokainen meidän työntekijämme on yksilö.

Satakunnan Osuuskaupassa jokaisella työntekijällä onkin tarjolla samat työhyvinvointiin liittyvät palvelut.

– Meillä on iso osa työntekijöistä esimerkiksi osa-aikaisia, mutta sama palvelu on silti tarjolla kaikille. Se on tietenkin suuri investointi kaupan alan yritykselle.

Palkintoja ja positiivista palautetta

Suuret satsaukset ovat tuoneet saman kokoluokan palkintoja.

Huhtamaan mukaan työhyvinvoinnin kokonaisvaltaisella kehittämisellä on saatu aikaan suuria muutoksia: Työntekijät voivat paremmin niin töissä kuin kotona. Tämä on selvinnyt muun muassa Satakunnan Osuuskaupan työntekijöilleen teettämästä, Viktor Work-Life Metrics Oy:n toteuttamasta työhyvinvointikyselystä.

– Kyselyiden mukaan ihmisten kokemus omasta hyvinvoinnista on noussut työhyvinvointihankkeen aloittamisen jälkeen niin töissä kuin kotona. Se on mahtava saavutus.

Satakunnan Osuuskauppa palkittiin myös Satakunnan Urheilugaalassa ”Vuoden Työyhteisöliikuttaja 2017” -palkinnolla. ​​​​​​​

On tullut aivan uskomattomia tarinoita

– Palkinto itsessään oli hieno juttu, mutta hienoja hetkiä on ollut muitakin: joku on lopettanut esimerkiksi tupakoinnin ja joku pudottanut painoa kymmeniä kiloja. Tärkeintä on kuitenkin ollut, että olemme pystyneet parantamaan kokonaisvaltaista hyvinvointia yrityksen koko henkilöstössä.

Työhyvinvoinnista on tullut osa arkea – oli työ ja tehtävänkuva sitten mikä tahansa.

– Minulla on tällä hetkellä käynnissä lankutushaaste. Aluksi lankutus lähti 15 sekunnista, mutta nyt mennään jo puolessatoista minuutissa, henkilöstöjohtaja Huhtamaa nauraa.

– Kohta pitäisi pystyä lankuttamaan kolme minuuttia, hän päättää.


Pitkän linjan tavoitteenamme on estää henkilöstön mahdollisia terveysongelmia jo ennen kuin ne syntyvät sekä vähentää sairaspoissaoloja ja varhaisia työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisiä.

PÄIVI HUHTAMAA

Henkilöstöjohtaja, Satakunnan Osuuskauppa